Puulattian esikäsittelyt
Puulattian maalaus voi tulla kyseeseen, kun lattian pinta on kulunut ja vanhentuneen näköinen. Pinnoitustyö aloitetaan tarkastamalla lattia läpi naarmuista ja koloista. Suurimmat kolot kitataan puukitillä, jonka jälkeen paikat hiotaan tasaiseksi hiontavaiheessa. Koko lattia on syytä hioa karhentaen puun pintaa. Hiontavaihe suoritetaan kevyesti, tarkoitus on karhentaa pintaa, ei naarmuttaa tai poistaa vanhaa pinnoitetta. Hiontakone on tässä hyvä vaihtoehto, joka nopeuttaa työn etenemistä. Mikäli lattia on erityisen likainen, kannattaa se pestä ihan ensimmäiseksi. Silminnähden puhdasta lattiaa ei tarvitse erikseen pestä, sillä hiominen karhentaa pinnan hyvin ja antaa hyvän tartuntapinnan.
Hiontavaiheen jälkeen imuroi lattia puhtaaksi hiomapölystä. Lattia on valmis pintakäsittelyä varten.
Puulattian maalaus
Puulattiat käsitellään yleensä kiiltävällä tai puolikiiltävällä maalilla. Suunnittele maalin kiiltoaste sekä työstötapa etukäteen. Lattian voit maalata siveltimellä tai telalla. Mikäli päädyt siveltimeen, ovat leveät lattiamaalaukseen tarkoitetut lattiasiveltimet hyvä vaihtoehto. Siveltimellä saadaan perinteiseimpi maalipinnan struktuuri kun taas telalla saadaan aikaan pinnottemaisempi vaikutelma. Telalla saadaan helpommin tasaisempi pinta. Mikäli maalaat telalla, on hieno lyhytkarvainen pitkäkarvaisempaa telaa parempi vaihtoehto sileämmän lopputuloksen saamiseksi. Valitse jatkovarteen sopivat työkalut, jotta voit maalata ergonomiisesti ja vältyt konttaamiselta.
Levitä maalia reilusti ja tasaisesti. Mikäli lattia ei ole erityisen iso, kannattaa lopputasaus suorittaa lopuksi päädystä päätyyn yhdellä vedolla. Isoissa lattioissa tasausveto suoritetaan pitkin vedoin. Näin työsaumoja jää vähiten ja lopputulos on tasainen. Mikäli haluat pinnotemaisemman lopputuloksen, voit lisätä maalikerroksia vielä 1-2 kerrosta. Anna maalin kuivua rauhassa maalauskertojen välissä. Maali voi kuivua nopeasti mutta lopulliseen kovettumiseen menee muutamasta päivästä pariin viikkoon. Vältä kovaa mekaanista rasitusta tänä aikana.
Puulattian lakkaus
Lakka on perinteinen pintakäsittelytapa puulattioille. Puulattian lakkaus jättää kestävän ja kauniin pinnan, joka on helppohoitoinen. Lakkaaminen korostaa puunsyitä ja on monen mieleen enemmän kuin peittävä maalikerros. Lakkoja on olemassa sävyttämättömiä ja sävytettyjä, joista voit valita oman mieltymyksesi mukaan. Lakkaus on tehokas työtapa. Se on nopea levittää ja helppo tasoittaa. Vesiohehnteinen lakka kuivuu myös erittäin nopeaa ja voit lakata päivän aikana useamman kerroksen.
Lakka levitetään joko ruostumattomilla teräslastoilla tai siveltimellä. Lakkauskerrat riippuu lattian kunnosta ja halutun lopputuloksen mukaan. Mitä useampi lakkakerros puulattiaan jätetään, sen tasaisempi kiiltoaste lattiaan tulee. Muista kuitenkin välttää ylilyöntejä, kolmea lakkakerrosta enempää harvemmin tarvitaan. Lakkakerrosten välissä suoritetaan kevyt välihionta, jossa lattia käydään kauttaaltaan läpi suurpiirtein. Toimenpide on tärkeä erityisesti uusilla puulattioilla, jossa lakkauksen myötä voi puun pintaan nousta pientä karheumaa. Välihionta poistaa epätasaisuudet ja uusi lakkakerros asettuu pinnalle tasaisemmin.
Muista että lakka saavuttaa lopullisen kovuutensa parin viikon päästä. Tänä aikana tulisi välttää lattiaan kohdistuvaa kovaa mekaanista rasitusta sekä voimakkaita puhdistuskäsittelyitä.
Lue myös:
Katso maalausurakoitsijat alueellasi:
Espoo – Helsinki – Hämeenlinna – Joensuu – Jyväskylä – Kouvola – Kuopio – Lahti – Lappeenranta – Tampere – Oulu – Pori – Rovaniemi – Seinäjoki – Turku – Vaasa – Vantaa