Sisäseinien maalaus

Sisäseinien maalaus ja maalin valinta

Sisäseinien maalaus on nopea ja edullinen tapa ehostaa vanha sisustus uudenlaiseksi. Sisätiloissa kannattaa valita laadukas maali, joka kestää hyvin kulutusta sekä mekaanista rasitusta. Yleensä ottaen kiiltävät maalit kestävät rasitusta paremmin suurempien sideainemäärien vuoksi. Valitse kiiltoaste mieltymystesi mukaan. Muista kuitenkin nyrkkisääntö, että mitä kiiltävämpi maali on, sitä enemmän se heijastaa epätasaisuuksia esiin. Kiiltävämpi maali onkin haastavampi maalata kuin himmeämmät maalit siistin lopputuloksen saamiseksi.

Mikäli seinää ei olla aiemmin maalattu, esimerkiksi tasoitetut seinät, tulee aina käyttää pohjamaalia. Pohjamaali tarttuu alustaan paremmin ja luo hyvän tartunnan pintamaalille. Voit myös käyttää pohjamaalia ennestään maalatuilla pinnoilla, mikäli uusi väri poikkeaa vanhasta. Näin säästät taloudellisesti, kun vältät pintamaalilla maalauksessa useampaan kertaan mikäli uusi väri ei peitä vanhaa. Pintamaalien hinnat ovat ominaisuuksista johtuen pohjamaaleja huomattavasti korkeammat.

Hyvälaatuiseen telaan kannattaa panostaa. Muutaman euron ylimääräisellä sijoituksella vältyt huonon telan ominaisuuksilta, kuten esimerkiksi epätasainen maalausjälki ja irtoavat karvat.

Sopivat olosuhteet sisämaalauksessa

Sisäseinien maalaus tulisi tehdä sopivissa olosuhteissa lämpötilan ja kosteuden suhteen. Liikaa ei kannata kuitenkaan alkaa lämpötiloja säätämään. Jos huoneesi olosuhteet eivät ns. normaalista paljon poikkea, voi maalauksen suorittaa ilman ongelmia. Ovet ja ikkunat voidaan sulkea vedon minimoimiseksi, jottei maali kuivu pinnalle liian nopeaa ja työstöaikaa jää enemmän. Maalaustyön jälkeen voit aukaista luukut, jotta ilmankierto paranee, haju hälvenee ja maali kuivuu paremmin.

Hyvä valaistus auttaa merkittävästi maalaustyön onnistumiseen. Kun työn jälki on tehokkaassa valaistuksessa hyvää, voidaan olla varmoja myös siitä, että seinät näyttävät hyvältä päivän valossa.

Sisäseinien maalaustekniikat

Erilaisia sisäseinien maalaustekniikoita on lähes rajattomasti. Ruiskulla tai telalla maalaaminen ei ole monimutkaista mutta muutama perussääntö tulee ottaa huomioon.

Maali levitetään joko suurpaineruiskua tai telaa käyttäen. Kun maali on levitetty tasaisesti pinnalle, tulee tämän jälkeen pyrkiä aina mahdollisimman pitkään viimeistelyvetoon. Jos huonekorkeutesi on noin 2,5 – 3 metriä, ylettää jokainen tasaan maalin yhdellä viimeistelyvedolla jatkovartta käyttäen. Jatkovartta tuleekin käyttää aina kun mahdollista. Mitä vähemmän telaa nostetaan pois pinnalta tasaamisessa, sitä vähemmän työsaumoja pinnalle jää. Levitä maali tasaisesti muutama neliö kerrallaan, jonka jälkeen tasaat maalin ylhäältä alas tai päinvastoin oman mieltymyksesi mukaan. Viimeistelyvedon tulee olla suora ja ote olla hellä.

Jos huoneen korkeus on useita metrejä, tasataan viimeistelyvedolla niin pitkälle kuin järjellisesti on mahdollista. Näin työsaumoja jää mahdollisimman vähän. Pidä tela aina samansuuntaisesti koko seinän korkeudelta, jolloin kuvio ei muutu keskellä seinää.

Seinän ja katonrajan maalaus

Seinän ja katonrajan maalaus vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta. Apuna voidaan käyttää rajaajaa tai maalarinteippiä. Siistit rajat vaikuttaa olennaisesti tunnelmaan, sillä epätasaiset rajauskohdat pistävät heti silmään ja heijastaa koko huoneen ilmeeseen.

Rajaamista helpottavia työkaluja ovat esimerkiksi rajaajat, telarajaajat sekä kaikille tuttu maalarinteippi. Valitse sopiva työkalu, joka sopii parhaiten käteesi. Oikeaa työkalua ei tässä ole, vaan paras on se, mikä itselle sopii eniten. Mikäli valorajaa ei jätetä (väriseinillä jätetään) ja rajaus tehdään sisänurkkaan, onnistuu rajaus myös pensselillä.

Rajaamisessa tulee käyttää reilusti maalia, jotta rajauskohta saadaan kerralla valmiiksi. Seinän ja katonrajan maalaus suoritetaan ensin tarkasti rajaten, jonka jälkeen rajauskohdan viereltä maalataan telalla telan leveydeltä vaakasuuntaan. Tämän jälkeen seinä maalataan kokonaan yli niin korkealle katon rajaa kuin sotkematta voidaan.

seinän maalaus katon rajaus
Seinä rajataan siveltimellä, jonka jälkeen kaistale maalataan vaakasuuntaan telalla n. 20-25cm leveydeltä.
sisäseinien maalaus
Rajauksen jälkeen seinä maalataan kokonaan yli läheltä kattoa.

Valorajat tehosteseinillä

Tehosteseinien maalauksessa jätetään tummemmille seinille valorajat. Mikäli huoneen kaikki seinät maalataan, kannattaa vaaleat seinät maalata ensin ja tehosteseinä viimeiseksi. Maalaa vaaleammalla sävyllä reilusti tehosteseinän nurkan yli. Valorajan suorittaminen tehdään joko rajaajalla tai käyttämällä maalarinteippiä rajaamalla sopiva (noin. 0.5-0.8cm) raja reunoihin. Mikäli vanha väri kuultaa alta, älä poista maalarinteippiä. Anna maalin kuivua ja suorita rajaus toiseen kertaan.

Epätasainen jälki ja paikkamaalaus

Yleisimmät ongelmat sisäpintojen maalaamisessa näkyvät epätasaisuuksina maalin kiillossa tai telan jäljessä. Tekijän lisäksi vaikuttajana voi olla seinäpinta, joka imee maalia epätasaisesti johtuen eri syistä. Erityisesti kiiltävät maalit ovat haastavia maalattavia. Mikäli kertamaalauksella ei onnistuta, on toiseen kertaan maalaaminen huomattavasti helpompaa tasaisen pinnan saamiseksi.

Mikäli epätasaisuuksia ei ole paljoa, kannattaa kokeilla paikkamaalausta, jolloin koko seinää ei tarvitse maalata yli. Paikkaamisessa maalia käytetään hallitusti ja tekniikkana voidaan kokeilla häivytystä, jossa maalia häivytetään pikku hiljaa paikkakohdan yli. Näin maali sulaa paremmin taustaansa ja paikkaus jää vähemmän näkyviin.

Maalin riittävä käyttö, tasainen maalin levitys ja pitkät hallitut tasausvedot ovat ydin kauniin tasaisen maalipinnan luomiseen.

Paneeliseinän maalaus

Paneelin maalaus suoritetaan yleensä joko ruiskulla tai siveltimellä. Paneelin maalaus telalla onnistuu niin ikään, mutta tasaaminen tulisi suorittaa lopuksi siveltimellä, jolla saadaan sileä pinta. Lakatun paneelin maalaus onnistuu, kun pintaa ollaan karhennettu kevyellä hionnalla. Suoraan lakan päälle ei kannata maalata, sillä tarttuvuus voi olla heikkoa.

paneeliseinän maalaus

Efektiseinät ja muita seinänmaalausideoita

Markkinoilla on olemassa valtavasti erilaisia tuotteita efektiseinien luomiseen, kuten esimerkiksi kivipinnoitteet, struktuuritapetit, mikrosementti ja monet muut erikoismaalit. Yleensä efektiseinät pyritään tekemään muille kuin ikkunaseinille, sillä ikkunaseinillä tavallinen valkoinen maali heijastaa hyvin valoa. Tummat värit ikkunaseinillä puolestaan pimentää koko huoneen, joka vaikuttaa negatiivisesti tunnelmaan.

Värit vaikuttavat myös huoneen kokoon: tummat värit saavat tilan tuntumaan pienemmältä ja vaaleat vaikuttavat päinvastoin. Mikäli käytät voimakkaita värejä, kannattaa tilaa jättää myös vaaleille ja neutraaleille väreille. Näin saat sopivasti kontrastia eikä tunnelmasta tule liian ahdistava ja hyökkäävä. Värimaailmaan tutustuminen on suositeltavaa. Mikäli mielessäsi ei ole tiettyä visiota, miten huonetta lähdet maalaamaan, löytyy tietoa värimaailmasta ja eri sävyjen vaikutuksesta tunnelmaan monista eri lähteistä.

Persoonallisia ratkaisuja sisäseinän pinnoitukseen löydät sbl.fi – sivuilta.

Muutamia hyviä nyrkkisääntöjä ja seinän maalaus ideoita: 

  • Tummat ja lämpimät värit pienentävät ja vaaleat värit laajentavat tilaa. Suuret kuviot ja struktuurit niin ikään saavat tilan tuntumaan pienemmältä.
  • Pienissä huoneissa yleensä riittää yksi tehosteseinä, jottei tilasta tule liian hyökkäävä.
  • Tummat ja lämpimät värit sopivat hyvin esimerkiksi makuuhuoneeseen, mikäli sinne halutaan intiimiä tunnelmaa.
  • Vaaleilla väreillä voidaan korostaa myös isonkin huoneen tuntua.
  • Kiiltävät maalit heijastavat valoa paremmin kuin himmeät.
  • Patterien maalaus voidaan suorittaa samalla seinän maalauksen ohessa. Patterin maalaus seinämaalilla onnistuu hyvin.

Yleisimmät virheet ja niiden välttäminen:

  • Seinän maalaus epätasainen jälki – Yleensä johtuu maalin liian vähäisestä käytöstä. Erityisesti rajauskohdissa maalia tulee käyttää paljon. Rajauskohdat voidaan tehdä kahteen kertaan mikäli yhdellä kerralla vanha väri kuultaa alta. Epätasainen kiiltoero ei välttämättä johdu aina tekijästä. Yleensä korjataan maalaamalla toiseen kertaan, jolloin kiiltoero tasoittuu ja lopputulos on miellyttävä.
  • Seinän maalaus telan jäljet – Viitataan telan jättämään rantuun. Telaa on painettu liian kovaa tai telan laatu on luokaton. Viimeistelyveto tulisi tehdä hennolla otteella, jolloin rantu jää mahdollisimman ohueksi. Ohut rantu katoaa maalin kuivuessa.

Useimmiten kysytyt kysymykset

Onnistuuko lakatun pinnan maalaus seinämaalilla?
Lakatun paneelin maalaus onnistuu hyvin kun lakkapintaa ollaan kevyest ensini hiottu. Suorita hionta sileällä hiomapaperilla.

Mikä on sopiva sisämaalaus lämpötila?
Normaali huoneen lämpötila on maalaukseen hyvä. Tärkeämpää on minimoida kaikki veto, jotta maali ei kuivu työstövaiheessa liian nopeaa. Sulje ikkunat ja ovet maalaustyön aikana. Kun työ on vallmis, voit aukaista ikkunat. Näin haju hälvenee nopeammin ja maali kuivuu paremmin.

Oliko artikkeli hyödyllinen?
(13 ääntä, keskiarvo: 4,54)
Ladataan...

Lue myös:

Katso maalausurakoitsijat alueellasi:

EspooHelsinkiOuluTampereTurkuVantaa